Uusi hevonen ja lauman dynamiikka

10.07.2024

Muutokset vievät aikaa. Laumadynamiikassa jokaisella hevosella on oma tilansa ja paikkansa. Hevosten väliset ystävyyssuhteet ovat tärkeässä asemassa lauman tasapainon ylläpitämisessä.

Uuno tuli meille kesäkuun alussa, tässä vähän reilussa kuukaudessa on tapahtunut paljon. Lauman yhdistäminen on ollut stressaavaa ja haastavaa, mutta myös antoisaa aikaa meille kaikille. On ollut todella mielenkiintoista seurata hevosten sosiaalista käyttäytymistä ja vuorovaikutusta: pieniä eleitä, ilmeitä ja koko kehonkieltä.

Itselläni tämä aika on ollut tunteiden myllerrystä, iloa, turhautumista, kiitollisuutta ja pelkoakin. Pelko siitä, että jotakin tapahtuu hevosten selvittäessä välejään, pelko siitä, että hevonen loukkaantuu tai vammautuu. Hevosten käyttäytyminen ja keskinäisen arvojärjestyksen selvittäminen voi olla todella rajua, ennen kuin lauma vakiintuu.

Olisi ollut niin helppoa jäädä kahden hevosen vakiintuneeseen, turvalliseen tuttuun ystävyyteen, mutta ei kahta ilman kolmatta. Kolme on jo pieni lauma.

Uuno vielä opettelee talon tapoja, sosiaalisia taitoja ja vähän vielä hakee paikkaansakin, mutta hiljaa hyvä tulee. Uuno on jo osallistunut hevosavusteiseen työhön ja vienyt monen ihmisen sydämen avoimuudellaan ja lempeydellään. Uuno on sellainen hyväntahtoinen hömelö. Uunolla on varsan mieli aikuisen hevosen kehossa.

Tulen varmaankin jossakin sopivassa kohtaa kirjoittamaan enemmänkin tästä lauman yhdistämisestä ja kuinka se on meillä tapahtunut. Helppoa se ei ole ollut, mutta sitäkin enemmän mielenkiintoista ja palkitsevaa.