Hevosen lajityypilliset käyttäytymistarpeet huomioiva elinympäristö

Hevosen lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ovat syömis- ja juomiskäyttäytyinen, liikunta, lepo, sosiaalinen käyttäytyminen, kehon hoito ja lämmönsäätelykäyttäytyminen. Nämä tarpeet tulisi huomioida hevosen elinympäristöä suunniteltaessa ja järjestettäessä. 

Mikäli hevonen ei pääse toteuttamaan luontaisia käyttäytymistarpeitaan tarpeet patoutuvat ja aiheuttavat hevoselle stressiä. Stressi heikentää elämänlaatua ja pitkittyessään voi johtaa käytösongelmiin ja stereotyyppiseen käyttäytymiseen. Stressaantuneen hevosen oppimiskyky heikkenee ja stressi altistaa hevosen myös muille terveysongelmille.

Syömis- ja juomiskäyttäytyminen, ruokinta ja veden tarve

Luonnossa eläessään hevonen käyttää suurimman osan vuorokaudesta ruuan etsintään ja syömiseen, ajallisesti n. 12-17 h, jopa enemmänkin. Ottaen huomioon hevosen ruuansulatuksen, fysiologian ja lajityypilliset tarpeet, korsirehuruokinta tulisi järjestää useina kertoina päivässä tarjoamalla pieniä heinäannoksia ja välttäen pitkiä paastoja. Karkearehun syöntiaika vuorokaudessa tulisi olla minimissään 8 tuntia (mieluummin 10). Riittävän tiheä korsirehun saanti (4-6 h välein) ehkäisee ruuansulatus- ja muita terveysongelmia.  Olisi kuitenkin hyvä, että yksi heinäannos vuorokaudessa olisi sellainen, että hevonen saa syötyä itsensä kylläiseksi.  Hevosella on lajityypillisesti suuri pureskelun tarve, mikäli pureskeltavaa ei ole hevonen saattaa alkaa syömään hiekkaa tai tallin rakenteita. Korsirehun lisäksi hevosille voi tarjota ajanvietteeksi havuja, pajua, pihlajaa, haapaa ja muita hevosille sopivia puulajeja järsittäväksi, hyvälaatuinen olki on myös sopivan vähäkalorista pureskeltavaa. Oljessa on paljon kuitua, joten se voi olla ummettavaa, tärkeää on maltillinen totutus.  Mikäli olkea käytetään ruokinnassa, niin suosituksen mukainen käyttömäärä on maksimissaan 30% hevosen karkearehun kuiva-aineesta. Hevoselle tarjotaan puhdasta vettä puhtaista astioista tai automaateista. Mikäli käytössä on juoma-automaatit, heikko vedenvirtaus saattaa aiheuttaa sen, että hevonen ei juo tarpeeksi. Tarhoissa, pihatoissa ja laitumilla olisikin hyvä olla saavissa tai vastaavassa vettä tarjolla vapaasti juotavaksi.  Kelien kylmetessä ja talvella riittävä juominen on erityisen tärkeää.  Hevonen ei mielellään juo jääkylmää vettä, lämmitettävät vesiastiat varmistavat hevosen riittävän juomisen. Jos vesi tulee omasta kaivosta, veden laatuun kannattaa kiinnittää huomiota.

Lepo ja unentarve

Hevosen unentarve vuorokaudessa on n. 5-7 tuntia, varsoilla levon tarve on hieman suurempi. Pako- ja saaliseläimenä hevonen lepää ja nukkuu useissa jaksoissa vuorokauden aikana, näistä osin makuultaan. Hevosen tulisi tuntea olonsa turvalliseksi, jotta se voi nukkua ja levätä tarpeeksi. Rauhallinen, hyviä hevoselle soveltuvia lepopaikkoja tarjoava elinympäristö tutussa laumassa mahdollistaa hevosen levon tarpeen.

Hevosen liikkumisen tarve, aktiivisuus

Hevonen on luontaisesti luotu liikkumaan, mutta luonnonoloissa hevoset liikkuvat vain sen mikä on välttämätöntä, ne pyrkivät välttämään turhaa liikkumista, koska se kuluttaa energiaa. Luonnonvarainen hevonen liikkuu vuorokaudessa etsien syömistä ja laiduntaen kymmeniä kilometrejä. Suurin osa liikkumisesta on hidasta käyskentelyä. Nopeilla pyrähtelyillä hevoset ylläpitävät pakovalmiuttansa. Varsat liikkuvat enemmän kuin aikuiset hevoset. Riittävä liikunta ja leikki on tärkeää varsojen tuki- ja liikuntaelimistön normaalille kehittymiselle. Aikuisten hevosten aktiivisuus vaihtelee jaksoittain yleensä päiväsaikaan.

Kehon hoito

On tärkeää, että hevosella on mahdollisuus piehtaroida ja hoitaa siten ihoaan ja karvapeitettänsä. Hiekka ja kuiva maaperä ja toisinaan märät savikot ovat hevoselle mieluisia paikkoja piehtaroimiseen,  puiden puiden rungot tarjoavat mahdollisuuden kutisevan ihon hankaamisen.  Jos hevosella ei ole mahdollisuutta hoitaa kehoaan tällä tavoin, piehtaroinnin tarve patoutuu niin kuin myös muut tarpeet, jos hevonen ei niitä pääse toteuttamaan. Hevoset rapsuttavat sekä itseään että laumakavereitaan. Rapsuttelu on tärkeää sosiaalista kanssakäymistä hevosten kesken. Lisäksi ne myös hakeutuvat toistensa lähelle ja häätävät kesäaikaan toinen toisiltaan ötököitä. Kehonhoito on olennainen osa hevosen sosiaalista käyttäytymistä.

Sosiaalinen käyttäytyminen ja kommunikointi

Hevonen on sosiaalinen laiduntava laumaeläin, sillä on pako- ja saaliseläimenä tarve kuulua laumaan. Lauma luo hevosille turvallisuuden tunteen. Yksinäinen hevonen on turvaton. Laumassa vallitsee arvojärjestys, arvojärjestys elää ja muuttuu lauman sisällä ajan ja vallitsevien resurssien puitteissa.  On tärkeää, että hevosilla on tilaa väistää toisiaan, avoin tilava elinympäristö. 

Hevoset luovat kumppanuus- ja ystävyyssuhteita, kaikki hevoset eivät automaattisesti tule toimeen keskenänsä, laumadynamiikka vaihtelee sen yksilöiden persoonallisuuksien mukaan. 

Hevosilla on tarve olla yhteydessä toisiinsa, ne kommunikoivat keskenään kehonkielellä, kosketuksin, äännähdyksillä ja hajusignaalein. Hevosilla on tarve olla yhteydessä toisiinsa. Tarve koskettaa ja tulla kosketetuksi, olla lähellä. Hevosille ei riitä pelkästään näkö- ja hajukontakti lajitovereihin, hevonen tarvitsee suoran kosketusyhteyden toiseen hevoseen.