KUNTOUTUKSEN TUKIPALVELU
Hevosavusteinen palvelu ja hevosavusteinen toiminta kuntoutuksen tukimuotona lastensuojelun sekä muiden erityisryhmien tarpeisiin.
Hevosavusteinen toiminta kuntoutuksen tukipalveluna on tavoitteellista ja dokumentoitua, palvelu sisältää tilaajan mukaan joko suppean tai laajan raportoinnin käynneistä. Hevos- ja eläinavusteisen palvelun tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi tunnetyöskentelyyn, tunteiden tai tarpeiden ilmaisemiseen, itsetunnon vahvistamiseen, vahvuuksien löytämiseen, sosiaalisten tilanteiden helpottumiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Työskentelyllä voidaan vahvistaa valintojen tekemistä, luovuutta ja rohkeutta.
Hevosavusteisesta toiminnasta on saatu hyviä tuloksia eri asiakaskohderyhmien kohdalla, jopa niin että raskaita tukitoimia on voitu purkaa kevyemmiksi tuen muodoiksi. Tallikäyntien hyvät vaikutukset säilyvät useita päiviä tallikäyntien jälkeen tai ovat siirtyneet pysyvästi arkeen.
Olen toiminut asiakastyössä monenlaisista lähtökohdista olevien erityisryhmän asiakkaiden kanssa: autismin kirjo, syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, kehitysvammaiset, liikuntarajoitteiset, erilaiset aistiyliherkkyydet. sekä lapsi- ja perhetyön asiakkaat.
Ohjauksessani pyrin asiakkaiden osallistamiseen, tilan ja ajan antamiseen, aktiiviseen kuulemiseen ja elävään vuorovaikutukseen, dialogiin ja kyselevään ohjaukseen. Tavoitteeni ohjaajana on luoda luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri, nähdä, kuulla ja kohdata ihmiset aidosti omana itsenäni. Ilo, huumori ja nauru - positiivinen energia ovat hyviä työkalupakin välineitä.
Hevosavusteinen toiminta kuntoutuksen tukipalveluna yksilö- ja pienryhmätoimintana.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous marjaana.korhonen@hevosavusteinen.fi, 0400 659 830 Marjaana Korhonen